Valokuvakeskus Perin maastoututtaa viisi taiteilijaa. Mukaan valikoituneet taiteilijat käsittelevät teemaa omaperäisillä tavoillaan, mutta myös rinnakkaisin ja toisiinsa limittyvin näkökulmin. Kukin heistä tuo näyttelyyn oman näkemyksensä ja oman tekemisen tapansa.
Tuoreeseen ja oivaltavaan valokuva-, video- ja installaatiotaiteeseen voi tutustua Valokuvakeskus Perissä (Uudenmaankatu 1, 20500 Turku) 30.10.2009 alkaen.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
Mitä Maastoutumisia on?
Tämä blogi toimii muistikirjana, johon me Maastoutumisia -näyttelyn kokoajat listaamme inspiraation lähteitä, ajatuksia näyttelyn teemasta ja jossa myös pian esittelemme näyttelyyn osallistuvia taiteilijoita. Maastoutumisia on osa syksyllä 2008 alkunsa saanutta pilottihanketta Turun yliopiston taidehistorian laitoksen ja Turun Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelman välillä. Hankkeen tavoitteena on kouluttaa taidealan opiskelijoita kuraattorin työhön. Projekti kulminoituu syksyn 2009 ja alkuvuoden 2010 aikana, jolloin opiskelijat toteuttavat näyttelyitä hanketta tukevissa näyttelyinstituutioissa.
Maastoutumisia -näyttelyn yhteistyökumppanina toimii Valokuvakeskus Peri, jonka tiloissa näyttelyyn voi tutustua 30.10.-22.11.2009.
Maastoutumisen voi käsittää suojautumisena, naamioitumisena, mukautumisena. Se tarkoittaa ihmisen neuvottelevaa suhdetta ympäristöönsä. Maastoutuminen on sovinnollinen selviytymisstrategia ja tapa leikitellä kulttuurisilla merkityksillä. Käytännön tasolla maastoutuminen toteutuu pukeutumisena, mutta maastoutuminen liittyy yhtä lailla poliittisiin, moraalisiin ja aatteellisiin kysymyksiin. Keskeinen lähestymistapa teemaan on kulttuurin ja luonnon välinen jännite. Miten sopeudumme luontoon ja elinympäristöömme? Millä tavoin muokkaamme luontoa käyttäytymisellämme ja valinnoillamme? Millaisia jälkiä jätämme jälkeemme?
Maastoutuminen on sekä yhteisöllistä, että yksilöllistä toimintaa. Jokapäiväiset valintamme liittävät meidät osaksi erilaisia ryhmiä. Toimimme yksilöinä, mutta myös yhdessä: neuvotellen, mukautuen. Syyt ryhmiin kuulumiseen ovat henkilökohtaisia, ja usein tiedostamattomia. Aina ryhmään kuuluminen ei ole oman valinnan tulosta, vaan kategorisointi tapahtuu ulkoapäin, jonkun toisen toimesta.
Tämä on selvää, sillä kulttuuriset merkitykset ovat jatkuvassa liikkeessä. Lieneekö juuri tässä syy siihen, että niin mielellään tahdomme kuulua osaksi pieniä tai suurempia kokonaisuuksia, ja samalla erottua toisista? Että teemme tietoisia ja tiedostamattomia valintoja, joiden suunta on kahtalainen. Toisaalta osoitamme kuuluvuutta ja kiintymystä tiettyyn asiaan, aatteeseen, ajatukseen - toisaalta vetäydymme kauemmas ja suojaudumme.
Still life
Kim Boske ja Ville Lenkkeri ovat molemmat kuvanneet museoympäristöjä kiinnostavalla tavalla. Bosken Decay can be very slow -sarjan kuvia saattaa nopealla silmäyksellä erehtyä luulemaan tavallisiksi luontokuviksi, kunnes paljastuu, että kuvien eläimet ovat täytettyjä, maisemat maalattuja ja kasvit kuolleita. Sarjan kuvat herättävät ajatuksia paitsi ihmisen halusta rakentaa asioita uudelleen, myös tarpeestamme kontrolloida elinympäristöämme, ja luontoa.
Ville Lenkkerin Greek Temple näyttää ironisella tavalla sen, kuinka jalustalle asetetut, menneisyyden saavutukset alkavat aikaa myöten rapistua. Huvittavuutta (vai pikemmin ahdistusta) lisää kulttuurimme kitsch-hengen tajuaminen. Sen, että kaikki asiat ovat monistettavissa ja uudelleen versioitavissa. Suoran kokemuksen asteittainen katoaminen sekä luonnon ja kulttuurin erilaiset kohtaamiset ovat teemoja, joita Lenkkeri käsittelee töissään laajemminkin.
maanantai 21. syyskuuta 2009
Ryan McGinley: Moonmilk
Ryan McGinley nousi suuren yleisön tietoisuuteen Vice Magazinen valokuvaajana. Metsissä ja autiomaissa kuvatut snapshotit McGinleyn ystävistä vakuuttivat myös American Photo Magazinen, joka valitsi hänet vuoden 2003 kiinnostavimmaksi valokuvaajaksi. Samana vuonna hänestä tuli 24-vuotiaana nuorin Whitney Museum of American Artissa yksityisnäyttelyn pitänyt taiteilija.
McGinleyn uusimmat valokuvat hengittävät vähemmän elämäniloa ja ohikiitävän hetken ikuistamista, kuin menneiden vuosikymmenten avaruusestetiikkaa, muistuttaen myös Maxfield Parrishin fantasiamaailmoista. Moonmilk –sarjan vartalot kietoutuvat luolamaisemien psykedeelisiin tunnelmiin. Hahmot toisaalta kuuluvat tiiviisti osaksi ympäristöjään; toisaalta ne näyttäytyvät niissä irrallisina, pieninä ja vähäpätöisinä. Villeissä väreissä hehkuva kuvasarja kuljettaa b-elokuvien utopistisiin ja lohduttomiinkin maailmoihin, takuuvarmasti kauas tämän hetkisestä todellisuudesta.
McGinleyn uusimmat valokuvat hengittävät vähemmän elämäniloa ja ohikiitävän hetken ikuistamista, kuin menneiden vuosikymmenten avaruusestetiikkaa, muistuttaen myös Maxfield Parrishin fantasiamaailmoista. Moonmilk –sarjan vartalot kietoutuvat luolamaisemien psykedeelisiin tunnelmiin. Hahmot toisaalta kuuluvat tiiviisti osaksi ympäristöjään; toisaalta ne näyttäytyvät niissä irrallisina, pieninä ja vähäpätöisinä. Villeissä väreissä hehkuva kuvasarja kuljettaa b-elokuvien utopistisiin ja lohduttomiinkin maailmoihin, takuuvarmasti kauas tämän hetkisestä todellisuudesta.
tiistai 15. syyskuuta 2009
perjantai 11. syyskuuta 2009
Garden State
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)